Itä-Timorin historia
Itä-Timorin historian alkuajoista ei tiedetä paljoa. Tiedetään, että ennen siirtomaa-aikaa Timorin saarella on käynyt kauppiaita Jaavan ja Kiinan suunnalta.[1] 1500-luvulla portugalilaiset kauppiaat ja lähetyssaarnaajat saapuivat alueelle ja vuosisadan puolivälissä alueelle perustettiin lähetysasema.[1] 1600-luvulla hollantilaiset kasvattivat valtaansa Kaakkois-Aasiassa ja Portugalin ja Hollannin välille syntyi kiista saaren hallinnasta. Saari jaettiin maiden kesken vasta vuonna 1859.[2][3]
Itä-Timor oli Portugalin imperiumin reuna-alueita, jossa siirtomaahallinto hyödynsi maan luonnonvaroja, mutta itätimorlaiset itse eivät hyötyneet maansa rikkauksista.[4] Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen vuonna 1975 Portugali pyrki eroon siirtomaistaan, mutta Indonesia miehitti Itä-Timorin ja Portugalin siirtomaahallinnon tilalle tuli Indonesian miehitys.[5] Kansainvälisen painostuksen takia Indonesia joutui taipumaan Itä-Timorin itsenäisyysvaatimuksiin 1990-luvulla.[2]
Itä-Timor itsenäistyi vuonna 2002, Indonesian neljännesvuosisadan miehityksen jälkeen, jota edelsi 400 vuotta kestänyt Portugalin siirtomaa-aika. Lyhyen itsenäisyyshistoriansa aikana maa on kärsinyt levottomuuksista.[6][2]
Varhaiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alueen alkuperäisinä asukkaina pidetään tetumeja, jotka muodostavat Timorin pääväestön.[2] Timorin saaren historiasta ennen 1500-lukua on kuitenkin saatu tietoa hyvin vähän. Kiinalaiset ja jaavalaiset kauppiaat ovat käyneet siellä ainakin 1200-luvulla, mahdollisesti jo 600-luvulla. Varhaisia kauppiaita houkutti Timorin saarelle muun muassa santelipuu, josta saatiin huonekalujen raaka-ainetta ja suitsukkeita, sekä mehiläisvaha, josta tehtiin kynttilöitä.[1]
Siirtomaa-aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Portugalilaiset kauppiaat saapuivat Timorin saarelle vuosien 1509–1511 vaiheilla. Portugalilaiset valloittivat Kaakkois-Aasiasta, Malakan niemimaalla sijainneen Malakan sulttaanikunnan ja Timorin saaren.[1][7] Ensimmäiset portugalilaiset asettuivat Timorin saarelle vuoden 1520 aikoihin.[2] Kuitenkin vasta vuonna 1556 portugalilaiset dominikaaniveljet perustivat saarelle lähetysaseman.[1]
1600-luvun alussa Kaakkois-Aasiaan saapuivat hollantilaiset, jotka valtasivat Timorin saaren länsiosan vuonna 1613.[2] Portugalilaiset pyrkivät laajentamaan sotilasvaltaansa saarella 1642, ja tästä huolestuneena hollantilaiset perustivat oman tukikohtansa saaren länsiosaan 1653.[1] Portugalin ja Hollannin pitkäaikainen kiistely saaren hallinnasta päättyi Lissabonissa solmitulla sopimuksella vuonna 1859, jossa Portugali luovutti saaren länsiosan Hollannille. Länsi-Timor jäi Hollannin Itä-Intian hallinnon alle ja Itä-Timorista muodostui Portugalin Timor.[2][3] Saari jaettiin virallisesti Portugalin ja Hollannin vyöhykkeisiin vasta 1913.[4] Timorin väestölle eurooppalaisvalta oli traagista. Saaren länsiosa jäi hollantilaisten siirtomaahallinnon periferiaksi, kun taas itäosassa Portugali katolilaisti kovakouraisesti Itä-Timorin väestöä.[3]
Portugalilaiset hallitsivat maata paikallisten päälliköiden avulla ja heidän todellinen valtansa rajoittui pitkään Dilin lähiseutuun.[1] 1800-luvun lopussa ja 1900-luvulla Portugali kuitenkin tiukensi otetaan sisämaasta, lisäsi kahvinviljelyä ja timorilaisten tuotteiden vientiä. Katoliset seminaarit myötävaikuttivat maan poliittisen eliitin syntyyn.[8]
Toisessa maailmansodassa Japani valloitti Timorin saaren Timorin taistelun jälkeen ja saari oli japanilaisten hallussa vuosina 1942–1945.[2][9][10] Sodan jälkeen Portugali julisti Itä-Timorin merentakaiseksi maakunnakseen.[2] Portugalilaiset eivät kuitenkaan kehittäneet Timorin siirtomaa-aluettaan, ja se säilyi portugalilaisten laiminlyötynä siirtomaaslummina aina vuoteen 1975 asti. Itä-Timorissa harjoitettiin vielä 1970-luvulla omavaraistaloutta ja yli 90 prosenttia alueen 650 000 asukkaasta oli luku- ja kirjoitustaidottomia.[4]
Siirtomaavallan päättyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Länsi-Timorin hallinta siirtyi Hollannilta Indonesialle vuonna 1949. Saaren itäosa pysyi kuitenkin Portugalin hallussa 1970-luvulle asti. Vuonna 1974 Portugalin oikeistolainen diktatuuri kaatui ja vasemmistolaiset upseerit tekivät Itä-Timorissa vallankaappauksen. Portugali päätti luopua siirtomaistaan ja Itä-Timorin itsenäistyminen tuli mahdolliseksi, mutta sen toteuttamistavasta syntyi erimielisyyksiä.[8][4][3]
Poliittinen liikehdintä maassa kiihtyi ja maahan syntyi kolme puoluetta, joita johti portugalin siirtomaahallintoon osallistunut, koulutettu eliitti. Tärkein puolue oli vasemmistolainen Itä-Timorin vallankumouksellinen liike Fretilin. Itä-Timorin demokraattinen liitto, UDT, oli konservatiivisempi ja Portugali-myönteinen. Timorin kansan demokraattinen liitto, Apodeti, edusti maan muslimiyhteisöä ja se kannatti unionia Indonesian kanssa. Puolueista UDT ja Fretilin muodostivat maan hallituksen tammikuussa 1975, mutta UDT ryhtyi vastavallankumoukseen Fretilinin väitettyjen kommunismiyhteyksien vuoksi.[4]
Maa ajautui sisällissotaan syksyllä 1975.[8] Fretilinillä oli Itä-Timorissa suurempi suosio ja sotilaallinen ylivoima. UDT:n kannattajat työnnettiin Länsi-Timorin rajalle ja Fretilin muodosti maan hallituksen kun viimeiset portugalilaiset pakenivat saarelta. Portugalin hallitus ei puuttunut Timorin tapahtumiin, vaan siirtomaaisännille oli tärkeämpää neuvotella rauhasta afrikkalaisten siirtomaiden kanssa.[4]
Itsenäisyysjulistus ja Indonesian miehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Freitilin julisti Portugalin Timorin itsenäiseksi demokraattiseksi tasavallaksi 28. marraskuuta 1975. Naapurimaa Indonesiassa Suharton hallinto ei kuitenkaan voinut hyväksyä Itä-Timorin tilannetta. Indonesiassa oli tukahdutettu kommunismi maan sisällä, eikä Indonesiassa katsottu hyvällä sitä että maan kaakkoispuolelle syntyisi pieni kommunistinen valtio.[5]
Indonesian armeija aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Itä-Timoriin 7. joulukuuta 1975, syynä oli kommunistien valtaannousun estäminen.[11][5] Yhdysvallat antoi hiljaisen hyväksyntänsä Indonesian sotatoimille kylmän sodan hengessä, taistelussa kommunismin leviämistä vastaan.[12][13][1]
Indonesia käytti hyökkäyksessä Itä-Timoriin ja sitä seuranneessa miehityksessä armeijansa täyttä arsenaalia. Fretilinin johtajat joutuivat pakenemaan ja Itä-Timor liitettiin Indonesiaan heinäkuussa vuonna 1976 maan 27. provinssina.[5][14] Itä-Timorin miehitystä varjostivat indonesialaisten hyökkäyksessä käyttämät ilmapommitukset ja satojen tuhoamiset, sekä kidutukset ja keskitysleirit joita käytettiin suurelta osin puolustuskyvyttömiä ihmisiä vastaan. Indonesian suorittamat julmuudet leimasivat Itä-Timorin itsenäisyyttä vastaan käytyä sotaa, joka herätti vastustusta myös ulkomailla.[5][14] Indonesia liitti Itä-Timorin alueisiinsa vastoin kansainvälisen oikeuden säännöksiä ja Itä-Timorin väestön omaa tahtoa.[2] Arvostelu Indonesiaa kohtaan kiihtyi kun Itä-Timorissa kärsittiin nälänhätää vuonna 1979.[14] Vastalauseista huolimatta Itä-Timor jäi kuitenkin pysyvästi Indonesian hallintaan. Sissisota Indonesian hallintoa vastaan kuitenkin jatkui, kun Fretilinin joukot vetäytyivät sisämaan tukikohtiinsa. Heidän johtajanaan oli Xanana Gusmão.[5]
Indonesian hallinto yritti sulauttaa itätimorilaiset Indonesiaan, mutta enemmistö väestöstä pysyi Fretilinin kannattajina. Itä-Timorissa oli portugalilaisen menneisyyden takia vahva tunne erilaisuudesta muuhun saaristoon nähden. Portugalilaisten perintönä maassa oli katolinen kirkko, mikä korosti erilaisuuden tunnetta. Itä-Timorissa tuomittiin laajalti islamilaistamis ja indonesialaistamispolitiikka.[5]
Indonesian vallan aikana miehitys, nälänhädät ja taudit tappoivat eri arvioiden mukaan jopa 200 000 itätimorilaista. Kansanmurha on yksi pahimmista toisen maailmansodan jälkeen.[15][2][16][17]
Itsenäisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälisen painostuksen takia Indonesia joutui taipumaan Itä-Timorin hallinnan suhteen ja vuonna 1999 maassa järjestettiin kansanäänestys, jossa neljä viidesosaa äänestäjistä kannatti Itä-Timorin itsenäistymistä.[2][17] Kansanäänestyksen jälkeen Itä-Timorin kriisi kärjistyi uudelleen levottomuuksina elokuussa 1999, kun Indonesialle myönteiset miliisijoukot kiihdyttivät hyökkäyksiään itsenäisyyttä kannattavia itätimorilaisia vastaan. Indonesian armeija katsoi itätimorilaisiin kohdistuneita toimenpiteitä sormien läpi.[18] YK:n australialaiset rauhanturvajoukot saapuivat lokakuussa 1999 vakiinnuttamaan oloja.[18][19] Vuoden 1999 levottomuuksissa kuoli 1 400 itätimorlaista ja 300 000 ihmistä ajettiin pakolaisiksi saaren länsiosaan.[2]
Kansanäänestyksen jälkeen Itä-Timoriin nimitettiin YK:n johtama väliaikaishallitus.[2] Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa vuonna 2001 vanha itsenäisyyspuolue Fretilin saa äänten enemmistön.[11] Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Xanana Gusmão ja pääministeriksi nousi Fretilinin pitkäaikainen johtaja Mari Alkatiri.[1][20]
Itä-Timor itsenäistyi 20. toukokuuta 2002, jolloin YK:n johtama siirtymäkauden hallitus luovutti paikkansa itsenäisen Itä-Timorin hallinnolle.[2][1] Syyskuussa 2002 Itä-Timorista tuli YK:n jäsen.[16] Itsenäisen Itä-Timorin ensimmäiset vuodet ovat kuitenkin olleet epävakaat ja maassa on ollut vakavia levottomuuksia.[2]
Levottomuudet roihahtivat jälleen vuonna 2006. Levottomuuksien seurauksena 150 000 itätimorlaista joutui pakenemaan kodeistaan. Tapahtumat alkoivat kun Itä-Timorin sotilaat ryhtyivät lakkoon parempien työolojen takia, sillä he syyttivät puolustusvoimia syrjinnästä sillä perusteella, että he olivat lähtöisin maan länsiosasta. Maaliskuussa 2006 puolustusvoimien komentaja erotti 600 sotilasta luvattoman poissaolon vuoksi ja levottomuudet kärjistyivät avoimiksi taisteluiksi turvallisuusjoukkojen ja kapinallisten välillä. Taisteluiden vuoksi maan puolustusvoimat ja poliisi menettivät toimintakykynsä, minkä takia niiden tehtävät siirtyivät rauhanturvaajille. Australia, Uusi-Seelanti, Malesia ja Portugali lähettivät joukkoja taltuttamaan mellakointia. Kriisin seurauksena maan pääministeri Mari Alkatiri joutui eroamaan tehtävästään kesäkuussa 2006 ja hänen tilalleen nousi sitoutumaton poliitikko José Ramos-Horta.[8][21][22]
Vuoden 2007 presidentinvaalit voitti Jose Ramos-Horta, ja hän astui virkaansa 20. toukokuuta 2007.[21] Heinäkuussa 2007 pidettiin parlamenttivaalit, joissa maata itsenäistymisestä asti hallinnut Fretilin sai jälleen eniten ääniä (29 prosenttia), mutta Xanana Gusmãon kokoama neljän puolueen koalitio pyrki kokoamaan hallituksen.[23]
Helmikuussa 2008 vuoden 2006 kapinallisista koostuva joukko ampui presidentti Hortaa, joka loukkaantui vakavasti. Kapinalliset iskivät myös pääministeri Xanana Gusmãoa vastaan, mutta hän ei loukkaantunut.[24] Kesällä 2009 viimeinen vuoden 2006 konfliktin synnyttämistä maan sisäisistä pakolaisleireistä suljettiin.[25]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Barwise, J.M; White, N.J.: Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia. Suomentanut Toppi, Anne. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2002. ISBN 951-579-212-6
- Wissen Media Verlag GmbH Gütersloh/München: Maailmalla Aasia, s. 130-131. Saksa: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33474-41
- Heikkilä-Horn, Marja-Leena & Miettinen, Jukka O.: Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuurit. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j History of East Timor Lonely Planet. Arkistoitu 21.12.2014. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Maailmalla Aasia, s. 130-131
- ↑ a b c d Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuurit, s. 397-399
- ↑ a b c d e f Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia, s. 258
- ↑ a b c d e f g Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia, s. 259-260
- ↑ Itä-Timor on vastikään itsenäistynyt global.finland.fi. Arkistoitu 28.4.2007. Viitattu 2.5.2014.
- ↑ Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuurit, s. 35
- ↑ a b c d Maatiedosto Itä-Timor, Historia Suomen Suurlähetystö. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 21.12.2014.
- ↑ The Battle of Timor (1942-43) easttimor.org.uk. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Chen, Peter C.: Dutch East Indies Campaign, Java World War II Database. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Itä-Timorin konfliktin kronologia global.finland.fi. Arkistoitu 21.12.2014. Viitattu 21.12.2014.
- ↑ Shah, Anup: Crisis in East Timor 12.12.2001. globalissues.org. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Timor-Leste (East Timor) cja.org. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuurit, s. 393
- ↑ Lamb, Scott: Genocide Since 1945: Never Again? spiegel.de. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b East Timor profile bbc.com. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b History and Conflict in East Timor mtholyoke.edu. Arkistoitu 4.7.2012. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia, s. 261
- ↑ 1999: UN force arrives in East Timor bbc.co.uk. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ History East Timor Government. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Profile: Jose Ramos-Horta 11.2.2008. .bbc.co.uk. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Montlake, Simon: UN seeks aid for East Timor refugees 13.6.2005. theguardian.com. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ Itä-Timoriin hallituskoalitio ilman Fretiliniä YLE. Viitattu 6.7.2007.
- ↑ Shot East Timor leader 'critical' 11.2.2008. bbc.co.uk. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
- ↑ East Timor refugees slowly returning home 28.8.2009. abc.net.au. Viitattu 21.12.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
